Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut

Hei. Todella pitkästä aikaa! Jotenkin ei oo ollu inspiraatioo kirjottaa tänne, kun en halua myöskään kirjottaa mistään jonniin joutavasta ja jotenkin aiheet ja aiemmin mainitsemani inspiraation kukkanen bloggaamiseen on ollu kauan kadoksissa. Oon pohtinu jo jonkin aikaa erästä asiaa, josta ajattelin nyt kirjottaa.

Kuinka aktiivisesti kunnissa hyödynnetään harkinnanvaraista päätöksentekoa? Vai onko tuo sana haluttu luoda vain kauniiksi sanaksi paperille?  Vaikuttaa ainakin täällä itä- suomessa siltä, että tuo harkinnanvarainen päätöksenteko vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa on tyystin käyttämätön käsite. Tuntuu, että sosiaalityöntekijät haluavat vain mahdollistaa kotona neljän seinän sisällä olemisen, ettei muuta sit tarvitsekkaan.

Kansioitani kaivellessa silmiin hyppii vapaa-ajan virkistysmatka anomus päätöksiä, joissa lukee "Päätös: Kielteinen.Vain yksi päätös viiden vuoden ajalta on osittain myönteinen.

Ajoittain saa tutuilta ja vähän tuntemattomiltakin kuulla miten, jossain toisissa kaupungeissa harkinnanvaraisia anomuksia on tullut myönteisinä. Anoako tässä pitäisi... vai miten päätöksenteko on näin eriarvoista eri kunnissa. Eikö joskus ois mukava kokea elämyksiä kotikunnan rajojen ulkopuolella niin, ettei tarvitsisi miettiä siellä jossain, että pääseeköhän tuohon julkiseen kulkuvälineeseen pyörätuolilla, jos ei niin kulkeekohan muita? (Onkohan se sit esteetön?)
Kerran seurattiin google mapsin reittiä, joka oli sovelluksen mukaan nopein tie määränpäähän. Matkan varrella yön pimeinä tunteina vastaan tuli portaat, ai tää olikin nopein reitti (käveleville heheh) Ja eikun vaan etsimään kiertoreittiä paikassa, jossa et ole ikinä kulkenut.

Tuntuu, että se ensimmäinen tie näissä asioissa on rullata lakikirja kourassa hakemassa oikaisua, mutta siihen hommaan ryhtyvällä kyllä kerkiää mennä kaikki kekkerit sivu suun. Kaikki menot täytyisi tietää milteipä vuotta aikasemmin, jotta kerkiäisi huomioimaan ajallisesti edessä olevan miltei 99% varmuudella odottavan valitusrumban.

-Ansku-    

Ohjasajo & ratsastus

Moi!

 Tässä ois pieni videopätkä miun ratsastuksesta ja tietysti liuta kuvia :)

Mitä piditte? Oliko liikaa kuvia yhteen postaukseen?

-Ansku-

Ratsastus

On yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Olin ensimmäisen kerran hevosen selässä 3-4 vuotiaana. Tuolloin sain ratsastusterapiaa joka oli pääasiassa vaan hevosen selässä istumista ja satunnaisten jumppaliikkeiden tekemistä sekä jalkojen kireyksien lievitystä. 2 vuoden jälkeen mulle ei enää myönnetty jatkoa terapialleni. Perusteluina päätökselle  oli se että se on liian kallista ja ettei siitä ole mulle mitään hyötyä! Mutta oikeesti se tunne kun isä nosti mut hevosen selästä.. Jalat oli ihan makaroonia, ja se miten kaikki jaloissa olevat kireydet oli hetkellisesti kadonneet! Mietin, mitäs nyt sitte?? Joutuisinko oikeasti lopettamaan  kokonaan ratsastuksen, osaisiko kukaan opettaa CP-vammaista kehittymään ratsastajana? Sen pohtimiseen meni 14 vuotta = liian kauan..

Sinä aikana tuli kokeiltua monia lajeja kuten bocciaa, uintia ja kerran puhallustikkaa. Muttei niistä oikeen mikään kolahtanu silleen kunnolla. Päätin hakeutua silloisen opiskelupaikkakunnan ratsastustunnille.. Ratsastin yksityistunnilla kokonaisen vuoden. Muuta sitä ei sit tehtykkään kun ooteltiin sitä yhtä ainutta arkipäivää millon pääs seuraavan kerran ratsastamaan :) 

Mietintä vuosi opiskelujen suhteen oli saatu päätökseen ja oli aika vaihtaa maisemaa.. Pääsin opiskelemaan Ouluun. Löysin Haukiputaalta seuraavan ratsastustallini seuraaviks 3,5 vuodeksi.

Alarmi Stables 
 
Ensimmäisestä päivästä lähtien ratsastuksen opettaja pyys mua laittamaan itse hevoseni valmiiks tuntia varten, alkaen tottakai harjauksesta satulointiin jne.. Ensimmäinen ajatus oli hmm.. olin ensin aika epävarma et miten saisin itse laitettua hevoselle vikellysvyön selkään? Ope sano yritä edes, me autetaan sit jos ei onnistu! Tuli "satuloinnin" aika.. Menin satulahuoneeseen joka oli suunniteltu esteettömästi, siellä ei ollu kynnyksen, kynnystä! Kärräsin sylissäni vikellysvyön ja sen alle tulevat pehmusteet hevosen luo. Ensin nostin pehmusteet ja sit vikellysvyön open antamien ohjeiden mukaan  oikealle paikalleen. Ja siinä se nyt oli! Mie onnistuin!

Aika pian sain enemmän itseluottamusta ratsastukseeni, sillon se niin sanottu vierellä kävelijä = taluttaja jäi pois ja aloin ratsastaa itsenäisesti <3

Lopulta jäi pois myös vikellysvyö ja tilalle tuli lännensatula, saadessani sen itse  tuntihevosen selkään ajattelin WOW, kyllä mie pystyn saavuttamaan ajan kans myös niitä asioita joita ne "terveet" tallitytötkin tavottelee. Kaikki asiat mitä opin tuolla tallilla oli pääasiassa sen esteettömyyden ansiota ja toki myös sen kannustuksen, tekemään itse. Iso kiitos heille saamistani opeista!

Nykyhetki Terä's hevonen

Nyt oon saavuttanu pienen palan unelmaa, nimittäin käynti & ravityöskentelyjen lisäks harjottelen laukannostostoja ohjasajossa, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :) 

 

 Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille!

-Ansku-

Tuska 2015

Kääk, Elämää Esteittä- blogi on täyttäny vuodenpäivät jo aikoja sitte! Ensimmäisen postauksen oon kirjottanu 15.1.2014 :)
Eksyin tässä äsken lukemaan eri foorumeita..  Pisti silmään keskustelu jossa puhuttiin vammasten pukeutumisesta, aika monta kertaa tuli esille kommentteja ettei " pyörisläisillä oo mitään tyylitajua"

Tottakai niitten vaatteitten pitää olla mukavat päällä, jotta niissä jaksaa olla tarvittaessa kellon ympäri.

En ees tiiä minkähänlaine tyyli mulla nykypäivänä olis jos en ois löytäny mulle rakasta metallimusiikkia, oiskohan se jotain kukkakuosia x)
" Kun kerran on löytäny metallimusiikin sieltä ei oo hevillä paluuta". Mie haluan omalla tavallani osottaa sen että kyllä sitä voi pukeutua asenteella vaikka liikkuukin pyörätuolilla. Täytyy vaan löytää se omatyyli ja vaalia sitä! \m/

 Kuvassa miun lisäks Joensuulaisen Distress of ruin bändin laulaja Lauri Ruotsalainen, (kuvan julkaisuun on pyydetty lupa!)  Distress of Ruin

Olin avustajan kanssa 3 pv Helsingissä Tuska-festareilla, onneksi siellä oli isot monitorit mistä näki hyvin bändin vaikka ei oiskaan ollu eturivissä. Yks mieleenpainuvampia bändejä oli ehdottomasti legendaarinen Alice Cooper!

Esteettömyys asiaa näin ulkopaikkakuntalaisen näkövinkkelistä.. no joo Helsinki nyt ei oo mikään esteettömyyden paratiisi, kaikki ne ratikkakiskot, sadevesiväylät keskellä tietä.. ilman avustajaa siellä ei paljo liikuttas mutta joo, Helsinki on helsinki :D
Tätä mie oon pitkään miettinyt festareilla että miks invakorokkeet on niin kaukana ite lavoista? Ettei sieltä näe yhtään mitään, esiintyjät näyttää ihan muurahaisen p**kan kokosilta.. Muutaman kerran siellä olleena, tiedän että jos haluan rahalleni vastinetta nii se on mentävä eturiviin. Mitä mieltä te muut ootte inva-korokkeiden sijainnista? Näkeekö sieltä hyvin esiintyjät? 

Yövyin Scandic Grand Marinassa ja voin suositella sitä muillekin pyörätuolia käyttäville! Hotellista löytyy hissit on tilavat inva-huoneet. Hotellista keskustaan oli 2,4 km. Tuli ratikat ja metrot tutuksi, niihin pääsee hyvin pyöriksellä, kun on avustaja mukana. Mutta busseihin ei ollu kyllä mitään asiaa niissä oli niin korkeet kynnykset et ois tullu ruumiita jos ois yritetty päästä niihin.

Nauttikaa musiikista!

-Ansku-

Työkyvyttömyyseläke vaiko työpaikka??

Valintaa ei  edes tarvitsisi kahta kertaa miettiä ilman muuta se työpaikka, mutta entä jos sinulla on jokin rajoite, (cp-vamma, pyörätuoli) joka ainakin omalta osaltani on varmasti vaikuttanut siihen etten ole sitä työpaikkaa saanut, tai olen eri arvoisessa asemassa työnhakijana työnantajien mielestä koska minulla on niin näkyvä vamma (pyörätuoli) .

Työkyvyttömyyseläke = Monimutkainen kakku!
 
Monesti opiskelijalle aletaan viimeistään ammattikoulussa puhua työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisestä juuri kun olet valmistumassa ammattiin!? Niin kuin minulle kävi. Puin asiaa monta, monta kertaa ja lopulta suostuin ehdotukseen, no joo.. Päätin jo siinä istuessani opintoneuvojan toimistossa että, tää eläke "vaihe" kestää miulla siihen asti kunnes löydän työpaikan. 
Aivan järkyttävää laskin äsken että siitä itselle tehdystä päätöksestä / lupauksesta on kulunut vajaa 3 vuotta!! :/ Itsellenihän tuo eläke on ollut vaan  pelkästään  toimeentulon turvaamiseksi, ilman tätä olisin todennäköisesti vieläkin pyörimässä vanhempien nurkissa.

Vaikka olisi työkyvyttömyyseläkkeellä se ei todellakaan kaikkien osalta tarkoita sitä että olisi työkyvytön!

Tämän kyseisen eläkkeen varjopuolet on tullut erittäin tutuksi.., kaupungin virastot joitten kuuluisi auttaa vasta valmistuneita nuoria pääsemään kiinni työelämään, heidän kauttaan mahdolliset työkokeilut eivät onnistu koska asiakkaalla on tietyn tyyppinen eläkepäätös, vastaus jonka  itsekin olen kuullut.. " Sori, me emme voi auttaa sinua". Eläkkeellä olo toki voi vaikuttaa myös siihen ettei saa kelan myöntämää kuntoutusta joka on erittäin isossa osassa siihen että pyörätuolilla rullailevan arki sujuu. Välillä tuntuu että tahot jotka on päättämässä tällaisista asioista, eivät oikeasti edes tiedä kuinka se voi vaikuttaa vammaisen arjesta selviytymiseen. Aivan kuin he odottaisivat  siihen asti kunnes tällaisia palveluita tarvitseva asiakas on siinä kunnossa ettei hän kykenisi asumaan itsenäisesti vaan ainut vaihtoehto olisi 24/7 tuettu asumismuoto.
On todella hyvä että tällaista asumismuotoa pystytään järjestämään, mutta jotenkin  itselle se tuntuisi vieraalta ajatukselta, kun asunnossani kävisi jatkuvasti auttamassa uusi avustaja. 

-Ansku- 

JOULUTUNNELMISSA

Kun viime postauksessa kerroin hakevani kouluihin.. Marraskuun puolella sain kauan odottamani kirjeen, mutta jo kirjeen koosta pystyi arvaamaan ettei siellä ollut toivomaani vastausta. Tällä kertaa ei siis koulupaikkaa irronnut. Osuva lausahdus tähän "eteenpäin sanoi mummo lumessa" :) No tulihan se lumi tänne itä-suomeenkin! Välillä, tai aika useinkin näin talviaikaan tulee sellanen fiilis et Hitto! Mä haluun ulos liikkumaan, se on yks osa niitä koiran omistamisen ihanteita, ainakin mie ajattelen niin nykyään :) Selaillessani netin ihmeellistä maailmaan, löysin täydellisen apuvälineen tähän kylmään vuodenaikaan! Joka tosin pitäisi tilata USA:sta asti.  Cross-country skiing - Sit-ski <3

Yli huomenna on jo jouluaatto! Tulipahan leivottua oikein urakalla avustajan kanssa, mm. pipareita joista tuli niiiin HYVIÄ! Parhaimpiin piparkakkuihin Tästä 

Osallistuin lokakuussa festari/ musiikkiaiheiseen kyselyyn.. Ja nyt marraskuussa sain yllättävän sähköpstiviestin, jossa luki suurinpiirtein näin, "Vastasit kyselyymme ja arpaonni suosi sinua! " onneksi olkoon! Voitit 3pv Tuska 2015 liput! Ihan huippua, viimeksi olin tuska festareilla 2011 että onhan tuosta nyt tovi aikaa! Sieltä mut on mahollista bongata :)

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti ja rauhallista tulevaa uutta vuotta 2015!

Alkuvuodesta  on luvassa blogin ulkoasun päivitystä!

-Ansku-

Cp-vamma ja ennakkoluulot

Minulla on cp-vamma diplegia spastica, jonka takia jaloissani on jäykkyyksiä, enkä pysty kävelemään ilman tukea, siksi käytän arjessani pyörätuolia. Eikä se ole elämääni hidastanut!

Entä sitten vammani tuomat ennakkoluulot? No se on minulle aika tavallista että ihmiset tuijottaa, onhan se kieltämättä aika ronskia jos pyörätuolilla liikkuva ihminen, mustassa nahkatakissa  ja maastohousuihin pukeutuneena tulee ruokaostoksille!? Eräs nainen tuli vastaan vihannestiskillä, ilme oli näkemisen arvoinen, harmi kun en saanut kuvaa! x) Voitte niin kuvitella sen tuijotuksen, kun tulee sellainen tunne että, minä hetkenä hyväänsä siltä loksahtaa leuka lattiaan..! :D Tai sitten toinen ääripää kun henkilö kohottaa katseensa taivaisiin! Ikävä tuottaa pettymys näin käyttäytyvälle ihmiselle! Valitettavasti tiedän mitä ajattelet sillä hetkellä! :) Hänen ajatuksensa* Anteeksi, vain mutta OLEN PAREMPI ihminen kuin sinä! Minun ajatus asiaan kuuluu näin,  ja PAH! :D

Mielestäni vaikka käyttäisikin pyörätuolia, se ei ole este tasapainoisen arjen pyörittämiselle eikä tavotteiden asettamiselle. AINA pitää olla tavotteita, joita kohti suunnata!

 Ajattelemisen arvoista, ei ole itsestään selvää kyetä koko  elämänsä ajan ottamaan itsenäisesti askelia /  juoksemaan. Olen erittäin onnekas siitä että asun vuokra-asunnossani itsenäisesti ja minulla on myös tarvittaessa käytössäni henkilökohtainen avustaja joka mahdollistaa tarvittavan ihmiseltä saatavan avun.  Ei toki sovi unohtaa pyörätuolilaisen mahdollisuutta hakea itselleen nelijalkaista ystävää joka on läsnä 24/7. Nostaen auttavan tassunsa aina kun tarve vaatii! Avustajakoiran työtehtäviä...

Kysymys, Entä sitten seurustelu? Voisitko kuvitella olevasi parisuhteessa  pyörätuolia käyttävän kanssa? Jos et, miksi? Mikä siinä pelottaisi?

Ps. Kohtele ihmisiä tavalla, jolla haluaisit itseäsikin kohdeltavan!  


Tällaisin miettein -Ansku-