Minulla on cp-vamma diplegia spastica, jonka takia jaloissani on jäykkyyksiä, enkä pysty kävelemään ilman tukea, siksi käytän arjessani pyörätuolia. Eikä se ole elämääni hidastanut!
Entä sitten vammani tuomat ennakkoluulot? No se on minulle aika tavallista että ihmiset tuijottaa, onhan se kieltämättä aika ronskia jos pyörätuolilla liikkuva ihminen, mustassa nahkatakissa ja maastohousuihin pukeutuneena tulee ruokaostoksille!? Eräs nainen tuli vastaan vihannestiskillä, ilme oli näkemisen arvoinen, harmi kun en saanut kuvaa! x) Voitte niin kuvitella sen tuijotuksen, kun tulee sellainen tunne että, minä hetkenä hyväänsä siltä loksahtaa leuka lattiaan..! :D Tai sitten toinen ääripää kun henkilö kohottaa katseensa taivaisiin! Ikävä tuottaa pettymys näin käyttäytyvälle ihmiselle! Valitettavasti tiedän mitä ajattelet sillä hetkellä! :) Hänen ajatuksensa* Anteeksi, vain mutta OLEN PAREMPI ihminen kuin sinä! Minun ajatus asiaan kuuluu näin, ja PAH! :D
Mielestäni vaikka käyttäisikin pyörätuolia, se ei ole este tasapainoisen arjen pyörittämiselle eikä tavotteiden asettamiselle. AINA pitää olla tavotteita, joita kohti suunnata!
Ajattelemisen arvoista, ei ole itsestään selvää kyetä koko elämänsä ajan ottamaan itsenäisesti askelia / juoksemaan. Olen erittäin onnekas siitä että asun vuokra-asunnossani itsenäisesti ja minulla on myös tarvittaessa käytössäni henkilökohtainen avustaja joka mahdollistaa tarvittavan ihmiseltä saatavan avun. Ei toki sovi unohtaa pyörätuolilaisen mahdollisuutta hakea itselleen nelijalkaista ystävää joka on läsnä 24/7. Nostaen auttavan tassunsa aina kun tarve vaatii! Avustajakoiran työtehtäviä...
Ps. Kohtele ihmisiä tavalla, jolla haluaisit itseäsikin kohdeltavan!
Tällaisin miettein -Ansku-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti